Tervetuloa kotiin! Ota yhteyttä: 041-531 9956

maanantai 1. syyskuuta 2008

Samettinen iltauinti


Palasin juuri Suomesta, jossa odottelin kuukauden ajan uintikelejä - turhaan. Päästyäni takaisin Alanyaan, halusin veteen. Meri velloi rauhattomana, joten päätin testata Sea Starin uima-altaan.

Vaikka aurinko oli jo laskenut, laatat tuntuivat vielä lämpimiltä jalan alla. Pulahdin altaaseen, johon värikkäät LED-valot loivat vedenalaisen ilotulituksen. Kelluessani pehmeässä vedessä saatoin kuvitella, miltä Kleopatrasta on tuntunut aasinmaidossaan. Ympärilläni oli lämmintä samettia, taivaalla tuikki tähti suoraan Turkin lipusta.

Uin altaan päästä päähän ja reunasta reunaan. Porealtaan kuohuissa viimeinenkin kiristävä lihas rentoutui, ja matkan rasitukset olivat tiessään. Valtava allas muistutti illan pimeydessä värikästä satumetsän lampea.

Uinnin jälkeen kuivattelin iltatuulessa ja silittelin yövartijan Boncuk-kissaa. Oli mukavaa olla taas kotona.

lauantai 16. elokuuta 2008

Ramadan on mystinen ja juhlava kuukausi

Muslimien paastokuukausi ramadan alkaa 1. syyskuuta ja päättyy kuukauden kuluttua kolmipäiväiseen juhlaan, Seker Bayramiin. Se on mystistä aikaa, jonka hienosta tunnelmasta pääsevät Alanyassa osallisiksi kaikki - uskontoon katsomatta.

Ramadanina muslimit paastoavat valoisan ajan. Päivän ensimmäinen ruoka iftar syödään, kun aurinko laskee. Alanyan linnoituskukkulalta kajahtaa kanuunanlaukaus hämärän tulon merkiksi ja rukouskutsu kietoo kaupungin rauhaansa.

Iftarin lähestyessä kannattaa olla tarkkana liikenteessä - torvet soivat, kun ihmiset kiirehtivät aterioimaan. Päivän paasto päätetään yleensä syömällä ensin taateleita, jonka jälkeen herkutellaan monen ruokalajin illallinen: keittoa, salaattia, riisiä, kasvisruokaa, liharuokaa ja makeata jälkiruokaa. Ruoan kanssa nautitaan erityistä ramadanina valmistettavaa leipää. Turkissa ruokajuomana on usein coca-cola tai vesi.

Perheenäidit valmistavat illan menyytä koko päivän ja siitä nautitaan isolla joukolla. Jotta jaksaisi päivän syömättä ja juomatta, jotkut heräävät öisin nauttimaan tukevan "aamiaisen". Aikaisemmin kaduilla kulki rumpali, joka herätteli ihmiset yöpalalle.

Paastoaminen on jokaisen henkilökohtainen valinta ja Alanyankin kokoisessa kaupungissa näkee monta tapaa viettää ramadania. Joku ottaa sen kirjaimellisesti, toinen jättää nautintoaineet kuukaudeksi, kolmas tekee tupakkalakon. Raskaana olevat naiset ja sairaat eivät paastoa, eivätkä naiset kuukautisten aikana. Myöskään matkustaessaan muslimin ei välttämättä tarvitse paastota.

Toivottavasti saat turkkilaiselta ystävältäsi tai naapuriltasi iftar-kutsun - se kannattaa ottaa vastaan. Iftar on värikäs ja äänekäs juhla-ateria, jota voisi verrata jouluruokaan.

Toivon kaikille oikein mukavaa ramadanin aikaa - iyi ramazanlar!

perjantai 2. toukokuuta 2008

Alanyasta ostetaan eniten asuntoja Turkissa

Alanya on asunnonostajien suosikki


Alanyan kauppakamarin ALTSOn teettämän tutkimuksen mukaan ulkomaalaiset ovat ostaneet Turkista 41 182 kiinteistöä. Alanya on loma-asunnon ostajien suosikkialue: kaupungista on ostettu jo 12 331 asuntoa, joka on lähes 30 % kokonaismäärästä.


"Tutkimus osoittaa, että ulkomaalaiset asunnon ostajat arvostavat Alanyaa ylitse muiden", sanoo ALTSOn puheenjohtaja Kerim Tac. Tacin mukaan kiinteistökauppa ei osoita taantumuksen merkkejä. "Tulossa olevan uuden lakiasetuksen mukaan ulkomaalaiset voisivat omistaa noin kymmenen prosenttia kaavoitetuista alueista. Alanyassa on 11599 hehtaaria kaavoitettua aluetta, josta toistaiseksi vain 1,3 prosenttia on ulkomaalaisomistuksessa."

maanantai 28. tammikuuta 2008

Caparolia pintaan

Cimrin Constructionin valinta Sea Star Residencen julkisivumaaliksi on korkealaatuinen saksalainen Caparol.

Suoralla lennolla Alanyaan

Alanyan suosittu loma-alue saa vihdoin oman lentokenttänsä. Toiveikkaimpien arvioiden mukaan suorat lennot Gazipasan kentälle alkaisivat jo vuonna 2009.

Lentokenttä sijaitsee noin 40 km Alanyan kaupungista itään, joten matka kentältä lomakohteeseen lyhenee nykyisestä parista tunnista 20 minuuttiin.

Gazipasan kentän rakentaminen on ollut aluepoliittinen kuuma peruna jo vuosikymmenen ajan. Kentän rakennustyöt keskeytettiin 1990-luvulla, kun se todettiin charter-koneille liian lyhyeksi.

Turkin suurimpia lentokenttiä hallinnoiva TAV Airports Holding on ottanut Gazipasan kentän rakentaakseen, ja tehnyt samalla 25 vuoden sopimuksen sen liikennöinnistä. Kiitorataa jatketaan, joten isoilla koneilla lennettävät lomalennotkin voivat laskeutua turvallisesti.

Uusi kenttä tuo mukanaan suuria odotuksia ja uusia investointeja. Turkish Daily Newsin mukaan brittiläis-irlantilainen sijoittajaryhmä kaavailee alueelle 100 hehtaarin suuruista golfkenttää, jonka pitäisi valmistua vuonna 2009. Hyvät uutiset on otettu vastaan iloisina myös kiinteistörintamalla, jossa hintojen odotetaan lähtevän nousuun kentän valmistumisen ja uusien hankkeiden myötä.

lauantai 26. tammikuuta 2008

Koti auringossa - Anna-lehti vieraili Alanyassa

Anna-lehti, ilm. 17.01.2008 "Koti auringossa", Sanna Puhto

Anna-lehden numerossa 3/2008 kerrotaan asunnon ostamisesta ulkomailta. Toimittaja Sanna Puhdon kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, miten koti auringosta oikein hankitaan, ja miksi kokkolalainen Yli-Hallilan pariskunta valitsi Cimrin Constructionin rakentaman upean huoneiston.

Toimittaja on vertaillut suosituimpia loma-asuntokohteita: Espanjaa, Turkkia, Viroa, Thaimaata ja Bulgariaa. Turkki pärjää vertailussa erinomaisesti hyvän hinta-laatusuhteensa sekä helpon ja turvallisen ostoprosessinsa ansiosta.

Artikkelista löytyy tärkeätä tietoa jokaiselle kakkoskotia ulkomailta haaveilevalle.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Sea Starin ensimmäiset asukkaat

Belgialaispariskunta Ronald ja Maria Rombouts muuttivat tuliterään kattohuoneistoonsa toukokuun lopussa. He ovat olleet kotiinsa erittäin tyytyväisiä, vaikka alhaalla tehdäänkin töitä täydellä teholla, eikä piha-alue ole vielä valmis.

- Olen itsekin rakennuttaja, ja tottunut siihen, että ympärilläni on rakennusmiehiä, Ronald nauraa. Heinäkuun puolivälissä ensimmäiset asunnot luovutetaan suomalaisille asiakkaille.