Se on kuulkaa sillä lailla, että minä tahdon muuttaa sinne Sea Stariin. Eilisen kerrosten juoksentelun seurauksena aloitin illalla hellän painostuksen.
– Aiotaanko me muuttaa sinne?
– Mmmm.
– Milloin me voitais muuttaa?
– Hmmmm.
– Mistä kerroksesta me voitais ostaa se asunto?
– Mmmmmmm.
Kun en saanut haluamaani vastausta, otin järeämmät keinot käyttöön.
– Kuule, jos me ei pian muuteta, kahlitsen itseni uima-altaan kaiteeseen enkä lähde pois.
Ai auttoiko? Mies katsoi minua hitaasti ja sanoi: inşallah. Miten niin inşallah?
Turkkilaiset välttävät sanomasta mitään varmasti. Sen sijaan he sanovat jokaisen suunnitelman loppuun inşallah, joka jättää asian ilmaan. Inşallah – jos Luoja suo. Arvatkaa vain, onko tämä pikkuruinen sana tuottanut minulle ongelmia.
Pyydän ystäviä kylään ja he sanovat, että joo – inşallah. Mikä inşallah? Eikö ne oikeasti haluakaan tulla?
Suunnittelen lomamatkaa ja kysyn mieheltäni, mennäänkö jouluksi Suomeen. Ja mitä sanoo mieheni: inşallah.
Suomalainen haluaa selkeän vastauksen. Se on joko tai. Joko tulette tai ette. Joko mennään tai ollaan menemättä. Mutta turkkilaiselle se on ehkä. On parempi vain elää elämää ja toivoa parasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti