Kuukauden paastoaminen päättyi (jesss!) ja edessä on Seker bayram. Kolmipäiväisen sokerijuhlan perinteisiin kuuluu makean syönti ja kyläily. Lapset kiertävät ovelta ovelle toivottamassa hyvää bayramia ja keräämässä karkkia tai taskurahaa.
Nuoremmat sukulaiset visiteeraavat vanhempia ja suutelevat heitä kädelle. Vierailut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä: hyvän bayramin toivotukset, pala baklavaa, kupillinen teetä ja seuraavaan paikkaan. Parin päivän ahkeran kyläilyn jälkeen hampaita pakottaa.
Kylässähän on aina mukava käydä, varsinkin kun turkkilaiset ovat aidosti vieraanvaraisia ja sydämellisiä, mutta opettelua tapakulttuuri on vaatinut. Ensimmäisinä bayrameina olin ihmeissäni, kun mies (opas, tuki ja turva) talutettiin ovelta herrain huoneeseen ja minulle osoitettiin paikka naisten seurassa.
Paikallisilla on aina kaksi olohuonetta, sillä vieraita voi tupsahtaa kerralla jopa neljäkymmentä. Suomessa saatettaisiin jakaa porukka perheittäin eri huoneisiin, mutta varsinkin vanhoillisissa turkkilaiskodeissa mustafat ja fatmat istuvat erikseen. Sieltä sitten kuikuillaan toinen toistaan, että jokos tässä vaihdetaan seuraavaan kyläpaikkaan. Turkkilaisten mielestä näin lienee käytännöllisintä: rouvat voivat juoruta ja vaihdella reseptejä (en osaa yhtäkään ulkoa) ja herrat puhua bisneksiä ja politiikkaa (minäkin tahtoisin!).
Lähtiessä halataan, pussataan ja laitetaan taskut täyteen karkkia. Vierailun aikana turkkilainen kotitonttu on kääntänyt kengät menosuuntaan, jotta ne on helppo sujauttaa jalkaan.
Iyi bayramlar arkadaslar!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti