– Beş dakika, viisi minuuttia, sanoo pesukoneen korjaaja illalla kello yhdeksän ja lähtee hakemaan varaosia kaupungin toiselta laidalta. Jatkan tyynesti iltapuuhiamme ja toivon, että jo huomenna päästäisiin pyykinpesuun.
Turkkilainen viisiminuuttinen voi tarkoittaa mitä tahansa puolesta tunnista kokonaiseen päivään. Joskus voi mennä kaksikin päivää. Silti joka paikkaan on viiden minuutin matka ja kaikki asiat pesukoneen asennuksesta hissin korjaamiseen voidaan tehdä samassa ajassa. Kutsun tätä turkkilaiseksi yltiöoptimismiksi.
Turkkilaiset todella uskovat, että esimerkiksi hissin voi korjata viidessä minuutissa. Siis kolmessa sadassa sekunnissa. Ja ehkä sen voikin: sen jälkeen, kun vika on ensin löydetty, siihen tarvittavat työkalut on otettu esiin, tuumailtu, kokeiltu, kilautettu kaverille ja sitten lopulta – vian korjaaminen todella saattaa viedä sen viisi minuuttia.
Länsimaissa aika kulkee luotisuoraan eteenpäin pendolinon tavoin. Idässä ajan pikajuna pysähtelee, palaa välillä takaisin ja ottaa ohikulkijoita kyytiin myös pysäkkien välissä.
Kulttuurin tutkijat puhuvat yksiaikaisesta ja moniaikaisesta aikakäsityksestä. Me yksiaikaiset olemme sisäänpäin kääntyneitä, hiljaisia ja työkeskeisiä. Keskitymme yhteen asiaan, teemme sen ja siirrymme seuraavaan. Meille aikataulujen noudattaminen on tärkeätä ja asioiden hoitaminen tapahtuu mieluiten virallisia kanavia pitkin. Suunnittelemme työtehtävämme huolellisesti ja pysymme suunnitelmissamme. Noudatamme yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä ja työskentelemme määräaikoina.
Turkkilainen on moniaikainen: hän tekee monta asiaa samanaikaisesti, on ulospäin suuntautunut ja puhelias. Hän on toiminnoissaan ihmiskeskeinen ja käyttää suhteita avukseen. Hän suunnittelee tekemisensä pääpiirteittäin ja muuttaa suunnitelmiaan luovasti. Turkkilainen on utelias, viihtyy ryhmässä ja työskentelee milloin vain. Hänelle aikataulut ovat joustavia ja vain lopputulos ratkaisee.
Joka kerta, kun palaan lomalta Suomesta Turkkiin, joudun kääntämään sisäisen asemankelloni idän aikaan. Nykyisin se onnistuu jo paremmin. Ehkä jonakin päivänä en enää pääsekään pendolinon kyytiin.
maanantai 22. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti